keskiviikko 15. elokuuta 2012

Neulepuikot heiluivat


Eilen illalla minuun iski neuloosi. 
Pitkän temppuilun, purkamisen, monen kertaisen uudelleen neulomisen ja ohjeen muokkaamisen jälkeen kädet olivat tyhjät. Lankaakin oli vielä jäljellä. Joten neuloin melkein yhdeltä istumalta vielä lapasetkin. 

Tässä nämä taistelukumppanini ovat. Onneksi on Äityliinin neulojan hätäpuhelinpalvelu(= Äityliini siis suomentaa kirjalliset ohjeet minulle). Nämä puhelut toistuvat usein neuloosin iskiessä, varsinkin jos koitan tehdä ohjeen mukaan. Se ei ole luonteeni omaista. Siis se ohjeen mukaan tekeminen. 

Yhden istuman lapaset. 
Eivät vaatineet yhtään puhelua neulojan hätäpuhelimeen.

Lankana näissä Yhden-istuman-lapasissa ja Taistelukumppani-villasukissa on Filo Blu Clara, 
jota ostin huimaan 1€ hintaan per kerä Tavaratorilta.


Kävin myös Taitokorttelin Wanhan kaupungin päivässä ystäväiseni kanssa. Tällä kertaa ei tullut ostettua mitään, vaikka kävimme lempiliikkeessäni Sarustiikassa (sarustiikka.fi). Joimme kahvit kera kahvileipien ja nautimme ampiaisten seurasta.



Taitobussin kyljessä paperinarusta tehtyjä kransseja. 
Ihanat värit!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti