torstai 25. lokakuuta 2012

Isoäidin neliöitä, leivontaa ja murhattu virkkuukoukku

Minuun on iskenyt leipomisvimma. 
Bostoninkakkua, porkkanakakkua ja mustikkapullia.
 Tykkään kovasti leipomisesta. 
Vimma iskee kausittain. 
On aikoja jolloin en leivo juurikaan 
ja aikoja jolloin lähikaupan 
jauhohyllyt eivät meinaa riittää ollenkaan.
Tässä bostonkakku.

Porkkanakakku, joka on nykyisin bravuurini. 
Paras kuorrute pitkällisen tutkimuksen 
perusteella tulee mango-tuorejuustosta.
Tässä kakussa kuorrute on sitruunaa. 
Vaikka olenkin sitruunahullu, tämä 
ei toiminut niin hyvin kuin mango.

 Mustikka-mustaherukka-tuorejuusto-pullia.


Bostonkakkua kahvin kera.

Lapaset jotka neuloin päivänä muutamana. 
Ovat jo kirpparilla myynnissä.

Talven tunnelmavalaistusta. 
Olen niin tohkeissani toissa päivänä sataneista ensilumihiutaleista, että miulla on jo talvi.

Valoitettu lintuhäkki. Anteeksi huono kuva.

Olen ylpeä itsestäni. 
Opettelin ohjeesta, ilman apua 
virkkaamaan isoäidin neliöitä. 
Monta kertaa purin ja ihmettelin 
mitä ohje oikein tarkoittaa, 
kunnes huomasin siitä puuttuvan 
aika olennaisen tekstinpätkän. 
Sain kuin sainkin neliön onnistumaan 
ja niitä olenkin viime aikoina virkannut. 

Kunnes tapahtui murha. Nimittäin virkkuukoukun. 

Koukkuni oli muovinen, glitteriä 
sisältävä ja ihanan pinkki. 
Hän päätti elämänsä onnellisena (?) 
omassa työssään,
 kunnes kuului napsahdus ja 
hänen kaulansa oli katkennut.
Kiitos näistä yhteisistä vuosista. 
R.I.P.

Hyvää oloa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti