maanantai 18. marraskuuta 2013

Kädentaidot 2013 Tampereella

Ensimmäiset Kädentaitomessut 
Tampereella on koettu.
Hieno oli kokemus ja
 pää on ideoita pullollaan.
Miulle tärkeimpiä olivat 
langat ja neulomukset.
Ja askartelutarvikkeet ja ideat
 ja kauniit asiat mitä näin
ja se tunnelma 
(ennen kuin mummot rupesi kampittamaan).

Ensi vuonna menen takuulla 
uudelleen ja 
varaan perjantain ja 
lauantain messuilulle.

Oikeastaan mitään työpajoja, työnäytöksiä 
tai haastatteluja en kerinnyt näkemään.
Kivaa oli jutella myyjien, 
valmistajien ja muiden kanssa.

Tässä ostoksia
 mitä matkalta kertyi mukaan.
Lisäksi on vielä muutama salaisuus, 
joita ei tohdi vielä paljastaa.

Kynttilät ja
200 tuikkua.
Vähäksi aikaa riittänee.



Ihanat pussit.

Pussien merkki on Kallomaija.

Pakettikortteja.
Mie taijan tänä jouluna 
lahjoa ihmisiä paljon.

Jättiläistiuku


Posliiniset vetimet, 4 € paketti.



Nämä tulivat melkein ilmasella. 
Ajatuksena on kietoa 
villalankaa näitten ympärille.

Oho, pakettikortteja!

Ilmaislehtiä messuilta

P.s Äityliini, 
otin siulle oman Eiran langat-lehen.

Ja sitten se pääasia.
Lankasaaliini.
8 kerää.
Vain.


   Piti jo itseäni näpeille lyödä, 
etten tyhjentänyt kaikkia 
puljuja langoista, 
koska...
on nämä,

ja nämä

ja nämä!

Tumman harmaata kimallelankaa

Euron keriä, 
haalin itselleni kaikki.

Ja näitä en voinut vastustaa, 
värien enkä pehmoisuuden takia.

Neulomisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti